perjantai 18. tammikuuta 2013

Pakkasvaroitus melkein koko maassa

Sekä musta mysteeritipu

Sijaiskodin leveysasteilla on voimassa pakkasvaroitus. Suuremmin ei pakkaspäivänä kannata aktiviteettejä harrastaa. Kannattaa siis jäädä sänkyyn jos suinkin mahdollista. Jos työvelvollisuudet eivät kutsu, on lintubongaus ikkunan takaa yksi oiva vaihtoehto viettää pakkaspäivää.


Henkilökunnan nikkaroimalla lintulaudalla käy melkoinen kuhina.


Se valmistui vasta pari viikkoa sitten. Linnut kelpuuttivat punaisen torpan heti. Se on asennettu kepin nokkaan, joten se saattaa (valitettavasti) houkutella oravankin kiipeämään ja herkuttelemaan siemenillä. Viime vuonnahan ostin lintulaudan mikä osoittautui varsin oravaystävälliseksi. (Lintulaudassahan ei mikään vikaa ollut, se oli silloin asentajan moka.)

Lintulaudalla on vieraillut erittäin kookas musta lintu. Suoraan sanottuna melko pulska yksilö. Se on pikkulintuja huomattavasti suurempi. Naakka se ei ole. Osaako joku tunnistaa sen?


Tunnistuskuvat ovat surkeaa laatua, mutta alemmassa kuvassa huomaa kokoerot. Pakkasella tipu pörhistyy entisestään.


Kaverista huomaa että se on käynyt lintulaudalla ahkeraan tahtiin. Se ilmestyykin paikalle ensimmäisenä. Ja ilmeisesti poistuu viimeisenä, tosin sitä en ole ollut todistamassa. Veikkaamme tyyppiä mustarastaaksi. Mutta voisiko se peräti olla mustavaris?

Translation: Fat Chick.

21 kommenttia:

  1. Ihana punainen torppa linnuilla. Meilläkin harrastetaan lintujen bongailua, mutta ruokintapaikat on asennettu niin, ettei ikkunasta tarkkailu onnistu. Ulkona niitä tarkkaillaan aitanparvesta, linnut aterioivat hyvin kissaepäystävällisessä paikassa tietyistä syistä. Mustarastas tuon on. Meillä käyvät myös närhet ja harakat ruokailupaikalla. Kaikilla on nälkä ja suuri ravinnontarve näin pakkasilla. Orava on ryhtynyt välttelemään kissaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos avusta, tätä me arvelimmekin. Ensimmäisellä kerralla kun linnun näin, se oli ihan älyttömän pörheä. Noita lintuja harvemmin tällä pihalla tapaa.

      Varsin fiksu veto oravalta. Neron kohtaaminen voisi olla sen terveydelle erittäin haitallista.

      Poista
  2. Meillä on lintulauta keittiön ikkunan takana - hyvin pystyy Viiru sitä tarkkailemaan. Palvelusväki laittoi sen siihen ihan siinä tarkoituksessa. Ja kyllä - oravat ovat sen myös löytäneet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijai, kurret ovat varsinaisia kiusankappaleita! Mutta tämä on meidän mielipiteemme. Toista mieltäkin saa toki olla:D

      Poista
  3. Palvelusväen tehtäviinhän kuuluu järjestää ajanviettä pakkaspäiville, hyvin toimittu :) Kiva toi lintupönttö, oikein staili ja hyvin tehty ! Ihailen. terveisin: ei niin käsistään kätevä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru. Voinen paljastaa että lintulautaa ei rakennettu puolessa tunnissa!

      Poista
  4. Todella hieno lintulauta, vau! Meillä tarkkailutoimia voi harjoittaa tällä hetkellä vain mummolassa, mutta siellä on onneksi oikein kelvollinen lintu-tv :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina. Sijaiskodin lintulaudalla voisi olla parempikin sijoituspaikka. Siis kissan kannalta!

      Poista
  5. Meillä lintushow on ollut jotenkin latteaa tänä vuonnaa, taitaa olla huonot tarjottavat? Kisulit kyllä tykkäävät, varsinkin Nipsu, katsella lintuja ikkunan takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospas naapuri tarjoaa parempaa? Valikoivia nuo tirpat. Meillä syödään vain auringonkukan siemeniä, muut eivät kelpaa.

      Poista
  6. Vau ompas komea lintulauta,tuolla kelpaa syödä pikkulintujen.Blogissani ois tunnustus sinulle myrsky,joten käyppäs hakee!Mukavaa viikonloppua sinulle ja emännällesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, kyllä tipujen kelpaa. Ja lintulaudan etuihin kuuluvat myös vartiointipalvelut.
      Kiitos tunnustuksesta, käymme katsomassa:)

      Poista
  7. Nyt ei kyllä voi pieni kissa ulkoilla! Kannattaa vaan seurata tipuTV:tä!

    VastaaPoista
  8. Aivan mahtavaa että teillä huolehditaan linnuistakin. Meillä ei olla saatu aikaiseksi. Pitäisi kyllä linnuistakin huolehtia näin hirrrmupakkasilla, täällä Ylivieskan korkeudella on ollu semmosta jopa -25. Voi lintuparat. Hieno on kyllä lintulauta kun on vielä ite nikkaroitu, jestas mitä taituruutta!!!

    Ja pakkaspäivää me vietetään just noin. Peittojen siimeksessä ja nakotaan puita pesään:)
    -Helena ja Blackie-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen aamulla oli -28. Siinä viiksikarvat olisivat jäätyneet jos pihalle olisi pitänyt lähteä. Parempi vain pysytellä vällyjen alla, ja juoksuttaa henkilökuntaa!

      Poista
  9. Aivan mahtavaa että teillä huolehditaan linnuistakin. Meillä ei olla saatu aikaiseksi. Pitäisi kyllä linnuistakin huolehtia näin hirrrmupakkasilla, täällä Ylivieskan korkeudella on ollu semmosta jopa -25. Voi lintuparat. Hieno on kyllä lintulauta kun on vielä ite nikkaroitu, jestas mitä taituruutta!!!

    Ja pakkaspäivää me vietetään just noin. Peittojen siimeksessä ja nakotaan puita pesään:)
    -Helena ja Blackie-

    VastaaPoista
  10. Hyvä että tipusilla on ruokaa, sitä ne tarvitsevatkin, kun pakkasta on noin paljon. Teillä onkin tosi hieno lintulauta.

    Vieraanne on mustarastas. Parka, joka on päättänyt jäädä tänne talvea viettämään. Meidänkin pihalla kököttelee samanlainen vieras, toivottavasti pian tulee lämpimämpää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rastaalle kävi siis arviontivirhe, voi harmi. Täytyy pitää huolta etteivät siemenet pääse loppumaan. Onneksi on lauhtuvaa luvassa.

      Poista
  11. Komee toi lintulauta. Meillä on vaan kaupasta ostettuja. Noita mustarastaita on meijänkin pihalla pari paria. Niitten kuuluis kyl lentää lämpösiin maihin. Vielä ne näytti hengissä olevan, vaikka oli pakkasta melkein 30.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti pojat. Henkilökunnalle tuli hyvä mieli teidän kehuista! Toivottavasti älyävät rastaat sitten ensi talvena lähteä ajoissa etelään.

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!