lauantai 19. tammikuuta 2013

Lehdistötilaisuus ja naamioitu kissa

Sekä rikottu kotirauha

Viime päivinä valtakunnassa on luettu uutisia presidentti Halosen uudesta kissasta. Sijaiskodissa seurasimme mielenkiinnolla ja ihastuksesta kiljahdellen näitä käänteitä kissan Suomeen saapumisesta. Kissa on oikein kaunis yksilö, joten onnea presidentin perheelle! Myös me täällä sijaiskodissa järjestimme viime viikolla lehdistötilaisuuden. Mediasirkus ei ollut samaa luokkaa minkä naamiokissa Meggi sai aikaiseksi. Eikä aihe ollut yhtä iloinen. Päinvastoin. Vakavista asioista oli kysymys.

Sijaiskodin kotirauhaa (Suomen rikoslaki 24 luku 1 §, lue tarkemmin täältä) on rikottu. Olemme pahoittaneet mielemme.

Sijaismamma kertoo: Tuolta naamioitu kissa tunkeutui sisälle.

Eräänä iltana sijaismamman mentyä jo maate tuli Myrsky samaan vuoteeseen yöunille. Henkilökunta puuhasteli kuistilla iltapuhteiden parissa. Yhtäkkiä yläkerrasta kuului ääniä. Joku oli tullut luvatta kissan kulkuaukosta sisälle. Henkilökunta ei aikaillut. Siltä istumalta lähdettiin tarkistamaan tilanne.

"Älä selitä! Tule jo leikkimään."

Naamioitua kissaa ei saatu kiinni, ainoastaan näköhavainto tehtiin. Kissa otti käpälät liukkaasti alleen ja hyppäsi useamman metrin matkan kuistin katolta maahan. Naamioitu kissa katosi pimeyden turvin sijaiskodin pihamaalta. Tämä oli erittäin törkeää ja loukkaavaa, sillä samaan aikaan sijaismamma ja Myrsky uinuivat ruususen unta, kaikessa rauhassa.

Olemme pahoittaneet mielemme syvästi. Myrskylle päätimme jättää kertomatta tästä loukkauksesta, sillä emme halua järkyttää kissan mielenrauhaa. Haluamme että sillä on sijaiskodissa turvalliset oltavat. Tosin tämä "älä näe, älä kuule, älä puhu" -metodi ei ehkä ole se kaikista älykkäin toimintatapa. Yritämme kuitenkin kovasti pitää yllä turvallisuuden idylliä.

"No vihdoin päästiin asiaan!"

Vaikka olisimme kuinka vaiti tapahtuneesta, niin tyhmä kissa Myrsky ei suinkaan ole. Jos tunkeilija jätti merkkejä itsestään, osaa kissa tehdä vastaiskun. Kenties kujakyttä tunnistaakin naamioituneen tunkeilijan ja ottaa oikeuden omiin tassuihinsa.

Translation: Masquerade.


22 kommenttia:

  1. Onneksi teillä on Myrsky, joka pitää tunkeilevat kissat suurimmaksi osaksi tontin ulkopuolella ja tekee havaintoja tunkeilijoista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Onneksi kotoa löytyy peloton Myrsky-kissa, ja nimikin jo sen kertoo. Meillä ei pelätä!

      Poista
  2. Järisyttävä tapaus. Onneksi henkilöuhreilta vältyttiin. Onko debriefing jo järjestetty? Se olisi tarpeen post traumaattisen stressioireyhtymän ehkäisemiseksi.

    ps. miten asennetaan kissa älä haista -moodiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä asiaa tulemme käsittelemään vielä pitkään, se on varma se. Asia puidaan perinpohjaisesti läpi ja vastaavan uhkatilanteen varalle varaudutaan.

      Poista
  3. Huijui, millainen sijaiskodin koti-ilmatilanloukkaus! Olemme kanssajärkyttyneitä asiasta ja toivomme, että naamioitunut ryökäle parantaa jatkossa tapansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todellakin jotain pöyristyttävää. Naamioitunut täytyy saada vastuuseen teostaan.

      Poista
  4. Oho. Olipa röyhkeää. Todella röyhkeää.

    VastaaPoista
  5. Tiedän tunteen. Luvatta ja salaa.. aijai. JOS olis älynny kohteliaasti isosti vaikka isosti rykäistä ennen tunkeilemista, sen voisi jotenkin vielä hyväksyä..
    -Blackie-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja onhan se ovikellokin keksitty. Mutta tuolla tavoin salavihkaisesti. Ei kiva.

      Poista
  6. Törkeää! Kertakaikkiaan. Tietenkin Myrsky hoksaa että rajat on ylitetty. Olemme kovasti myötäpöyristyneitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myötäpöyristyksestä, teillähän on myös kokemuksia tämänkaltaisista rajaloukkauksista. Nämä on ikäviä asioita.

      Poista
  7. Todella loukkaavaa tunkeutua vieraaseen kotiin viattomien uhrien nukkuessa! Liekö pakkanen ajanut hakemaan yösijaa sijaiskodin lämmöstä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkanen oli varmasti suurin syy, toinen uteliaisuus. Kylmyys voisi olla lieventävä asianhaara jos käräjille menisimme, mutta sekään ei oikeuta tuommoiseen tekoon.

      Poista
  8. Voi kauhia! Onneksi meillä ei ole kissaluukkua - Viiru kun on periaatteessa sisäkissa; mitä nyt ulkoilee Isännän kanssa ja käy tarkistamassa reviirit. Mutta ei niin pahaa, jottei jotain hyvääkin - tuosta vierailusta tietää, että kevät on tulossa!

    VastaaPoista
  9. Jotenkin kuvista voisi päätellä, että Myrsky on jo hoitanut tunkeilijan. Sen verran kiusaantuneelta näyttää, kun nostat asiaa esiin : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit olla oikeassa. Jos henkilökunta ei kerro kissalle kaikkea, niin miksi kissa kertoisi henkilökunnalle kaiken?

      Poista
  10. Maalla on tollasta. Kissoja tulee ja menee. Sain tästä idean omaa kirjotuksee, ilmestyy 9 helmikuuta. :)

    Järkytyksen lieventämiseks tulee loukatulle kissalle antaa jotain erikoisen hyvää evästä. Se on mun mielipiteeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että sait inspiksen:)
      Ja olet oikeassa, loukatulle kissille kannattaa antaa lohturuokaa! Hyvä ruoka, parempi mieli vai miten se nyt menikään...

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!