lauantai 1. syyskuuta 2012

Hiirenpyydystäjä

Sijaiskodin vinkki kissattomille kodeille

Bloginpitäjä kävi tällä viikolla naapurikaupungin Agrimarketissa. Siellä olen pari kertaa kaverini kanssa käynyt. Ai mikä tuo Agrimarket on? Tuo liike on vähän niinkuin maajussien ja jyväjemmareiden tavaratalo. Sieltä löytyy melkein kaikkea siemenistä traktoreihin. (Ei enempää mainospuheita, mitään hyvää en tästä saa itselleni.)

Tein sieltä kuitenkin löydön. Itse en semmoista tarvitse, koska kotona asuu Myrsky, tuo hiirien kauhu. Taas toissayönä oli sisälle tuotu yksi jyrsijä. Se oli päästetty päiviltä ja syöty. Vain suolet oli jätetty kätevästi eteisen käytävän matolle henkilökunnan siivottavaksi.


Jos kotona ei ole kissaa ja hiiriä on haitaksi asti, voi tämä uusi keksintö olla ratkaisu. Jos ei huvita pelleillä hiirenloukkujen kanssa, eikä halua koskea kuolleisiin jyrsijöihin, tämä voi toimia. Tämä oli jotain ennennäkemätöntä. Jotain erittäin riemastuttavaa.

(Voi *itto mikä riemuidiootti.)

Intouduin leikkimään tuote-esittelijää, voi kuinka noloa. Olisi ilmeisesti kannattanut virnistellä hieman vähemmän, eikä huulipunakaan olisi ollut haitaksi. Menköön kuva nyt tämän kerran. Hiirenpyydystäjä on ilmeisesti peräisin tuolta itärajan takaa, näin päättelin marketin henkilökunnan puheista.

Translation: Made in USSR. So Hilarious!

26 kommenttia:

  1. Nonni, mä repeilin täällä niin että kissa ei pysyny sylissä! Hauska vekotin, olispa kiva ollut olla kärpäsenä katossa kun tuotetta esittelet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeilla jäljillä on muotoilija ollut. Mutta tuo materiaali. Muovi on meikäläiselle kauhistus. Mutta se on hyvin perusteltu materiaalivalinta tässä tapauksessa.

      Poista
  2. Melkoinen hiirenpyydys tuo, jota esittelet!

    Mutta Myrsky on voittamaton hiirenpyytäjä. :)

    VastaaPoista
  3. Meidän äippä sano, että tommosta vekotinta ei meijän huusholliin tuua, ikuna. Ennen saa hypätä hiiret pöydillä. Karsee ajatus, että hiiret HUKKUVAT hitaasti mutta varmasti ÖLJYYN. Kuka tuo vielä höhyeniä? Vai oliks se tervaa ja höyheniä? Enivei. Ja se on ihan karseen näkönenkin.

    Me käytetään niitä uikuttimia tai sitten me pyydetään Myrsky kylään. Hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Aika tuskallinen loppu hiirillä odotettavissa jos tuommoisen kitaan eksyvät.
      Jos teitin naapurustossa olisi joku yhtä taitava kissa kuin Myrsky. Saattaa tuo jahtimatka muodostua turhan pitkäksi. Kiitos kuitenkin kutsusta:)

      Poista
  4. Hilarius-hiiri todellakin :-D
    Hieno myyntiposeeraus minusta. No, huulipuna nyt ei ikinä ole pahitteeksi ;-)
    Kyllä minäkin mietin, että onpa tuskallinen kuolema hiiriraasuille. Ennemmin niskat nurin. Myrskyn pyytäminen kylään on loistoajatus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Saila! Eivät nuo perinteiset mekaaniset hiirenloukutkaan ole satavarmoja nopeuden suhteen. Olen kuullut tapauksista missä hiiri on raahannut loukkua mukanaan... Kissa on paras valinta tuohon tehtävään.

      Poista
  5. Kamala kissan korvike. Moni varmaan ostaisi tuollaisen noin viehättävältä ja vakuuttavalta tuote-esittelijältä. Epäilen, että hiiret onnistuisivat kaatamaa laitteen ja levittämään öljyt lattialle. Tällä kertaa samaistun hiireen ja kauhistelen. Onneksi on Myrskyjä, jotka hoitavat homman asiallisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri:)
      Voi olla hyvinkin mahdollista että hiireltä onnistuisi laitteen kaataminen. Minäkin mietin samaa, sillä meillä on sisällä ollut yksi pomppuhiiri, mikä ahdistettuna hyppäsi noin puoli metriä ylös. Helposti.

      Poista
  6. Viehättävästä esittelijästä huolimatta en kyllä ostaisi mokomaa. Hiiri-parat, nyyh :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minni. Tuote on kyllä melkoisen eriskummallinen. Mutta muotoilussa on sitä jotain!

      Poista
  7. Käsittämätön vekotin, olisi nyt edes kastelukannu tai muuta fiksumpaa. Mutta kiitos tuote-esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä muistuttaa suuresti kastelukannua, suurella kaatonokalla.

      Poista
  8. Harmillisesti kissakaan ei jätä leikkimättä yleensä ruoallaan, mutta en kyllä hankkisi moista... Perinteinen nakki tarpeen tullen, sisätiloissa hiiret tuskin eläisivät meilläkään kovin kauaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta. Ja se on nähtykin. Mutta ainakin hiiren loppu kissan leukojen välissä nopea, kunhan siihen pisteeseen päästään.

      Poista
  9. Ohoh! Mitähän luontoaktivistit ja Animalia on tuosta vekottimesta mieltä??? Meille hankittiin viime syksynä sellainen hiirenKARKOITIN! Eli se ei tapa hitaasti eikä nopeasti, vaan siimahännät inhoaa sen vekottimen ääntä ja karttaa taloa! Siinä pitää vain välillä vaihtaa ultraäänitaajuutta ja nopeutta. Meillä ainakin toimi viime talvena! Yhtään siimahäntää ei näkynyt eikä kuulunut katolla juoksemassa! Sen nimi on SILVERLINE, hiiretön ja rotaton, elektroninen karkoitin. Ostin sen paikallisesta K-raudasta, alle satasen maksoi, oisko ollut 70€?. Laitetaan sisällä pistorasiaan, josta se ääni yms kulkeutuu sähköpiuhoja pitkin ympäri taloa. kokoja on erilaisia, riippuen asunnon koosta. Näin ne siimahännät pysyy ulkona ja kissat voivat niitä ulkona jahtailla! Laite ei sovi, jos on lemmikkeinä mm. jyrsijöitä, yllättävää... kissoille ja koirille vaaraton. Mandy jopa tais tykästyä siihen, kun aluksi majaili sen laitteen vieressä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ääni kuuluu sähköpiuhoja pitkin? Varsin kätevä aparaattori. Jospa se lähetti Mandylle mieleisiä värähtelyjä ja sen vuoksi oli oltava laitteen lähettyvillä? Tai sitten Mandy toivoi että hiiret juoksevat ääniä karkuun -ja hänen luokseen!

      Poista
  10. Johan on! Minussakin heräsi tuon myötä kyllä hiiriaktivisti!

    VastaaPoista
  11. Huh, mikä surmanloukku tuo hiirenpyydys. Ei metalliloukkukaan tietysti idioottivarma ole, mutta siinä nopea loppu on sentään edes mahdollinen. Pedon hampaissa poistuma lienee luonnollisin ja loppu varmin, vaikka saalilla hetki leikittäisiinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissa on ehdottomasti paras hiirenpyydystäjä. Se jopa hävittää hiirenradonkin. Ehkä...

      Poista
  12. Mulla on nyt pahamieli noiden hiirien takia. Hirveä tonkkakin! Mut esittely on kyl hyvä, se ei itketä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tämmöistä ei ole pakko ostaa, varsinkaan jos kotoa löytyy se kissa.
      Kiva ettei esittely itkettänyt:D

      Poista
  13. Ostinpa päivällä tekokatin, se on hyvä ullakolle mihin kattimme eivät pääse. Eikös ne hiiret huku sinne öljyyn aika pian ja hajuhaittoja ei tule kuten tavallisista nakeista. Jos tää oikeesti toimii niin hyvä kapistus kun ei tarte koskee niihin otuksiin. Juu kyllä tapaa oikeesta nakista käpälästään jääneen ja toiset hiiret ovat syöneet sitten sen. Kerran muuten kissa toi sisälle nakin hiiren kanssa. Mut nyt jään odottelemaan tuloksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras hiirenpyydystäjä taitaa kuitenkin olla oikea katti!

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!