keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Kuinkahan se oikein on?

Olin itsenäisyyspäivänä risteilyllä Tallinnassa. Matka DeLuxe luokan hytissä oli voitto hirviporukan maaliskuisista pilkkikilpailuista. Lahjakortin viimeinen voimassaolopäivä oli joulukuun 22. joten nyt oli korkea aika ja hyvä tilaisuus käydä ulkomailla. Töistäkään ei tarvinnut ottaa vapaata, nipistin maanantain työpäivästä vain parisen tuntia. Lahjakorttiin kuului erikoisaamiainen. Kaiken maailman herkkuja oli tarjolla. Puuroa kaipasin, ja kyllä sitäkin löytyi. Aamiaisella oli tarjolla myös kuohuviiniä, joten piti skoolata heti aamukahdeksalta itsenäiselle Suomelle! Sää oli Tallinnassa surkea, räntää roimi koko aamun, mutta se ei menoa haitannut. Eivätkä kengätkään kastuneet. Aikaa oli käytettävänä kolmisen tuntia. Se kuluikin sukkelaan. Ensin tuli käytyä kätköllä. Siis kätkö, WTF? Kysymyksessä ei suinkaan ollut mikään huumekätkö, vaan kysymyksessä oli geokätkö. Kolmisen vuotta olen kätköillyt, löytömääräni perusteella luokittelen itseni sunnuntaikätköilijäksi. Lisää kätköilystä löytyy täältä.

Kävely suuntautui satamasta etsityn kätkön jälkeen Vanhaan kaupunkiin kahville. Eräässä myymälässä myytiin Eesti Käsitöö. Siis kaikenlaisia kivoja käsintehtyjä juttuja pehmeistä ja kovista materiaaleista. Erääseen tuotteeseen iskin silmäni:


Design by Ave Nahkur

Jääkaappimagneetti. Mutta siinä oli virhe. Sanat koirat ja kissat olivat väärissä paikoissa. Jätin virheellisen tuotteen ostamatta. Tätä juttua mietiskelin paluumatkalla satamaan. Kummat ovat parempia? Eiköhän tämä ole kysymys mihin ei ole ainoaa oikeaa vastausta? Molemmilla on kannattajansa, jotkut pitävät molemmista, toiset eivät voi sietää kumpiakaan. D-terminaalin läheisyydessä oli ostoskeskus, kaverini päätti polttaa savukkeen ennen laivaannousua. Tupakointialue oli aivan ulko-oven vieressä. Ison roskapöntön päälle oli ruuvattu koirankuppi (!) mikä oli täynnä tupakantumppeja. Mielessäni käväisi ajatus, että jaa.. Jos Virossa pidetään koiria parempina kuin kissoja, niin mikähän mahtaa olla kissojen osa jos koirankuppi täytetään tupakantumpeilla? Päätin sitten ottaa moisesta viritelmästä kuvan.

Koirankuppihan se siinä.

Ehdin ottamaan yhden ainoan kuvan (horisontti vinossa, tiedän) kun paikalle tuli ihan asiallisen näköinen kolmikymppinen mies. Hän rupesi mitään häpeilemättä valikoimaan kupista itselleen tupakanjämiä. Jaahas. En oikein tiennyt mitä ajatella. Pahalta tuntui. Mikä lienee kaverin kohtalo että on moiseen jamaan joutunut. Toisten osa on huonompi kuin kissojen ja koirien.

Reissussa oli mukava käydä, vaikka flunssa verottikin voimia. Ja kotiipaluu oli kiva. Kotona odotti oma sänky ja onnellinen leipuri.

Missäs olit maanantaina? En päässyt leipomaan!

Nyt leivotaan sitten antaumuksella!

Matkustamisesta ja flunssasta väsyneenä nukahdin pian. Myrsky jalkopäässäni.

2 kommenttia:

  1. Minäkin olisin varmaan jättänyt mokoman jääkaappimagneetin ostamatta. Mutta tarkemmassa tarkastelussa huomaan, että oikeassa yläreunassahan paistaa kissa-aurinko. Olisikohan tässä osoitus virolaisten sarkastisesta huumorista?

    Voi ihanaa paakaripoikaa. Vikassa kuvassa kaikki on kohdallaan: viikset, katse, silmäkajalit ja komea klyyvari!

    VastaaPoista
  2. Oletpas Otto tarkkanäköinen. Kissa-aurinkohan se siellä magneetissa kurkistelee, en sitä itse huomannutkaan. Olin vain kovin pöyristynyt magneetissa olleesta virheestä.
    Ja Myrsky on todellakin kova poika leipomaan. Kun leivotaan, niin leivotaan sitten ihan huolella!

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!