Kalakissa. Ja James päällä joka säällä

Kävin tänään Kaupunginmuseossa näyttelyssä. Epookkinäyttely oli avoinna viimeistä päivää, ja sisäänpääsy oli ilmainen. Jo vuodenvaihteessa ajattelin että siellä on mielenkiinnosta käytävä. Siis tänään, viimeinen mahdollisuus, ja for free. Kukaan ei lähtenyt minulle kaveriksi. Ajattelin että olisi ollut kiva saada joku seuraksi, silloin olisi ollut mahdollisuus vaihtaa ajatuksia ja ihmetellä ääneen. (Ja erään toisen asian vuoksi. Kannattaa lukea juttu loppuun, asialle saa nauraa.) Muistelin että näyttelyyn olisi rakennettu ja sisustettu tavallisen kodin olohuone, 60-70 lukujen malliin. Oma ikäni alkaa vielä kolmosella, joten minullahan ei voi olla tietoa millaista elämä on neljäkymmentä vuotta sitten ollut. Mutta olin utelias.

Minua kiinnosti näyttely myös sen vuoksi, että nykyinen työpaikkani sijaitsee samaisessa rakennuksessa, missä ennen ommeltiin näitä Jameksia.
Museolla on neljä eri kohdetta. Ajattelinkin että onkohan näyttely näissä kaikissa? Mistähän pitäisi aloittaa? Saavuin Kaupunginmuseolle, ja seinässä luki: Tänään ilmainen sisäänpääsy. Eli sinne siis. Museolla oli yksi suuri näyttelyhuone missä oli vaatteita ja kuvia tehtaalta. Toisessa huoneessa pyörivät vanhat tv-mainokset. Kaupunginmuseon tarjonta oli pian ammennettu tyhjiin. (Tässä vaihessa olisi pitänyt alkaa raksuttamaan...)
Sisäänpääsyn yhteydessä oli myytävänä näyttelystä koottu kirja, normaalisti 25€, nyt tarjouksessa 15€. Samoin valkoiset t-paidat punaisella James logolla. Kaksi paitaa kympillä. Vain käteinen oli käypää valuuttaa. Iskin silmäni niihin paitoihin. Kukahan haluaisi toisen, sillä kahta en kaipaa. Soitto äidille, kiinnostaisiko? Kiinnosti. Joten painelin automaatille.
Sen jälkeen palasin museon pihalle ja ihastelin siellä olevaa veistosta. Todella viehättävä, ainakin minun mielestäni.

Anja Juurikkala: Kalakissa

Etsin kylttiä tekijästä ja teoksen nimestä. Minulla oli muistikuva tekijästä. Museonjohtaja Kari-Paavo oli vielä paikalla, ja kysyinkin teoksesta. Sukunimen olin muistanut oikein. Ihmettelin että miksi ei ole minkäänlaista laattaa mistä kävisi tekijä ilmi. Kari-Paavon vastaus oli että kyllähän kaikki tekijän tietävät. (Niin. Varmaankin paikkakuntalaiset. Minäkin muistin puolet oikein. Entäpä sitten ne ulkopaikkakuntalaiset?) Kari-Paavo kertoi vielä että Taidemuseon pihalla on toinen Juurikkalan museolle lahjoittama teos.
(Viimeistään nyt minulla olisi pitänyt aivoissa raksuttaa...)
Tein ostokset, olin haltioissani niistä, vaihdoin muutaman sanan vielä henkilökunnan kanssa ja kirjoitin nimeni vieraskirjaan. Poistuin paikalta. Vein toisen paidoista äidille. Samalla törmäsin kampaajaani, ja kerroin käyneeni näyttelyssä ja hankkineeni pari paitaa. Mainitsin, että ei ollut kovin ihmeellinen näyttely. Pääsin kotiin ja aloin miettimään. Niin. Missä se oli se 70-luvun olohuone? Ei se siellä kaupunginmuseossa ollut. Sen kiersin läpi. Avasin netin. Ja sitten ymmärsin. Olin käynyt vain yhdessä kohteessa. Kohteessa joka oli keskittynyt tehtaaseen ja sen tuotteisiin. Olin jättänyt käymättä Galleria Lambertissa. Siellä olisi ollut se olohuone, sekä sen ajan käyttöesineitä ja kuvia. Vieressä sijaitsevassa Taidemuseossa olisi ollut kuvataidetta ja designia. Välimatkaa olisi ollut peräti 200 metriä. Myöhäistä. Näyttely sulkeutui jo.
Mitä opin tästä? Ei pidä shoppailun antaa sumentaa järkeä. Ja kannattaa ottaa joku kaveri mukaan näyttelyyn, niin on toivoa että näkee enemmän.
Saa nauraa. Minäkään en voi muuta. Sanomattakin lienee selvää että hieman harmittaa. Joku oli tänään tyhmällä päällä:(