maanantai 1. elokuuta 2011

Metsästysvuosi alkoi

Metsästysvuosi alkoi tänään. Kuinka se on metsästyskortin kanssa?
Entä onko riistanhoitomaksu vuodelle 2011 suoritettu?

Myrsky viis veisaa moisista. Ja metsästysajat, mitä ne ovat? Tai luvat?
Suomen riistakeskuksen sivujen mukaan  oravan metsästysaika koko maassa on 1.12.-31.1. Malttaakohan Myrsky mielensä ja jättää oravat rauhaan? Vahvasti epäilen että ei tule jättämään. Pihapuissa juoksentelee ja hyppii melko paljon oravia. Myrskyllä on rappusilla hyvä passipaikka missä kyttäillä kurreja. Tiedä sitä sitten millainen metsästystyyli kissalla on. Tai mikä tyyli tuottaa parhaiten tulosta. Piilosta kyttääminen vai suoraan päälle hyökkääminen? Nähnyt en ole, mutta saalista se on saanut. Kissa oli aivan kiihkoissaan kun se kantoi ensimmäisen oravan kuistille kesäkuussa. Ja ylpeä kuin mikä! Ei voinut muuta kuin kehua kissaa. Oravat eivät tule kuolemaan sukupuuttoon näillä nurkilla ylenpalttisen metsästyksen vuoksi. Onko se niin vahingollista jos kissa nappaa joskus yhden? Jäähän niitä auton allekin. Luonnollistahan se on. Kissa on peto, ja se saalistaa. Se pitäisi sulkea neljän seinän sisälle.
Ja Myrsky muutti tänne sijaiskotiin juuri sen vuoksi, että se pääsee ulkoilemaan.

Nyt ei jahdata. Nyt huilataan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!