keskiviikko 31. elokuuta 2011

Näkemiin kesä, tervetuloa syksy.

Kissalla on jo syyselkeet. Se tuntuu viihtyvän yhä enemmän ja enemmän sisätiloissa, vintissä ja yläkerrassa. Ihmisten ilmoilla se käy syömässä. Ja se saattaa jopa komentaa jos ruokaa ei ole tarjolla. Täytyy seurata tilannetta, ja toivoa ettei se erakoidu täysin ja muuta ullakolle. Esimerkkinä tämän aamuinen: Huutelin sitä yläkerran rapusta, luulen että kehräys alkoi kuulumaan. Oliko toiveajattelua, en tiedä. Hetken kuluttua pikkuinen tuli paikalle, tarjosin hieman maksamakkaraa. Maksamakkara on muuten meidän molempien herkkua. Paljon ei kuulemma kannata antaa, sillä siinä on melkoisesti suolaa. Se upposi.
Herkkuhetken jälkeen se käväisi nauttimassa annoksen kuivamuonaa -ja palasi takaisin yläkertaan. Siis kiitos ja näkemiin!
Tänään onkin hyvästelty kesä, ja toivotettu syksy tervetulleeksi, vesikuurojen kera. Huomenna syksy on oikeasti virallista.


Au revoir été, bienvenue automne.
(Hahaa! Meikäläisen lukioranska.) Eräs lukemani blogi, Mizyéna palasi tauolta, ja olen siitä iloinen. Käykäähän kurkkaamassa, niin ymmärrätte ranskan kielen. Siis kielellä puhumisen yrityksen...
Kuvitukseksi kesän viimeiselle päivälle, laitan muutaman turistikuvan Mizyénan maailmasta. Siis turistikuviani Tunisiasta, ja aiheeseen liittyen, kuinkas muuten!


Se oli (melkein) rakkautta ensisilmäyksellä tämän kollin kanssa.
  
4 x sama.

tiistai 30. elokuuta 2011

Kissan tavarat Del 1

Kun Myrsky toukokuussa muutti tänne sijaiskotiin, mukana tuli sen tavaroita. Hiekkalaatikko ja kaksi lapiota, ruoka- ja vesiastia, sekä pussillinen kissanhiekkaa. Ja säkki ruokaa. Myrskyn perhe oli juuri muuttanut, ja kissan harjaa ei millään löytynyt. Ajattelin, että täytyy hommata sille oma harja. Aivan mahdottomasti siltä lähti karvoja silloin toukokuussa. Olisiko sillä ollut karvanlähtöaika tai jotain. Olin melkein pulassa. Mietinkin millaisen harjan ostaisin. Ensihätään isäni neuvoi että: "Otat käyttöön jonkun vanhan hiusharjan."
Kotoa ei oikein semmoista löytynyt, joten pyysin kaverilta harjaa lainaksi. Ei sitten kerrota Myrskylle, että ensin harjasin sitä karhukoiran harjalla. Karhukoira ei harjaa kaivannut, sillä se oli saanut ihka oikean ja aidon furminaattorin. Olimme hetken aikaa tyytyväisiä ratkaisuun. 

Vihdoin sain ostettua kissalle ihka oman harjan.

Kissan harja etualalla. Sen toisen harja takana.

Eikä harja maksanut edes kovin montaa euroa. Sekä Vilmaa että edesmennyttä Vilppua olen samankaltaisella harjalla harjannut. Harja on tehokas. Äitini harjaa sillä jopa mattoa poistaakseen siitä kissankarvat. Yllätyksenä minulle oli, että Myrskyltä löytyi hilsettä kun otin tämän uuden harjan käyttöön. Höh. Olin jo ehtinyt iloita siitä ettei sillä ole hilsettä.

Kivi vasemmalla. Karvapallo oikealla.
Sama kuin yllä. Mutta toisinpäin.
Riittävän tehokkaalta harja vaikuttaa. Furminaattori olisi kyllä haaveissa. Kovin arvokkaita ne tosin ovat. Tätini osti sellaisen -ja puoleen hintaan. Sekä tätini että hänen kissansa Vinski, ovat tyytyväisiä. Ja furminaattori soveltuu kuulemma myös mattojen harjaamiseen! Hahaa! Hyvä minun on täällä naureskella. Myrsky viettää vielä niin paljon aikaa ulkona, ettei se sisälle ehdi paljon irtokarvoja levitellä. Saa nähdä naurattaako minua enää kuukauden-kahden kuluttua.

Ja seuraavaksi pakollinen kissakuva, sillä mikä se semmoinen kissablogi on missä ei ole näytillä kissankuvia?

Vinski från Esbo.
Melkoisen komea poika, täytyy myöntää. Ja hieman samaa näköä mitä Myrskyssä. Tai siis Myrskyhän on komeampi. Mutta Vinski kookkaampi.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

What´s wrong with Frankie?

En tiedä kuinka moni huomasi, mutta torstaina Iltasanomat uutisoi venäläisestä Frankie-kissasta, joka on masentunut. Mikä oli syynä kissan masennukseen, sitä ei tarina kertonut. Todettiin, että syitä voi olla monia, kuten meillä ihmisilläkin. Kissa näytti todella surulliselta. Toivottavasti se selätti masennuksen.

lauantai 27. elokuuta 2011

Pehmityshetkiä

Eilen pihalla kävi kaksi vierasta miestä. Kävivät hakemassa pois yhden liikenteestä poistetun ajoneuvon. Jipii, yksi poissa, vielä kaksi jäljellä.. Toiveena olisi, että autot häipyisivät pihalta jonnekin ennen talvea ja lumen tuloa. Että olisi pihalla tilaa mihin sitä lunta työntää. On se kumma juttu miten joihinkin pihoihin kertyy kaikenmoista romua. Autojakin.
Kissan pehmityshetki.
Kissa tykkää.

Minä oli juuri harjaamassa kissaa pihalla kun mies tuli.
"Jaa, täällä on kissanpehmityshetki," mies tokaisi.
Mitähän sillä mies oikein mahtoi tarkoittaa?
Muutakin mies jutteli. Miten hänellä on monta ajopeliä kotona.
Ja niitä boonuksiakin on jo seitsemänkymmentä.
Olen minä niistä boonuksista kuullut. Autoa en kyllä omista.
Hieman eri maailmassa elämme, ajattelin.

Tykkääminen on molemminpuolista.

Tänään kävin pehmittämässä itseäni rullalenkillä. Pehmitys onnistui. Tuli hiki tuli kuuma tuli jano.
Lämpötila hipoi hellelukemia. Täytyi hetkeksi oikaista aurinkovuoteelle kirjan kanssa. (Baldacci, David; Henkeen ja vereen) Tai siis hieman pidemmäksi hetkeksi. Osasin kuitenkin varautua ja otin kameran vierelleni. Odotettavissa oli että kissa hiipii vierelle. Näin kävinkin.


Taas kerran kissa paljasti himonsa kenkiin. Ne pääsivät sen käsittelyyn. Auringossa tuli kuitenkin pian kuuma, parempi paikka löytyi aurinkovuoteen alta.


Päivällä tapasin erään koiraa ulkoiluttavan naisen, joka asuu näillä kulmilla. Koira oli käynyt uimassa. Tänään oli kuulemma ollut tarkoitus lähteä met(s)älle, mutta isännän mukaan aivan liian kuuma ilma koiralle. "Pumppu halkee", tokaisi tämä nainen. Kuuma päivä tänään olikin. Niin eläimille kuin ihmisillekin. Myrskyllekään ei ruoka oikein maittanut.


perjantai 26. elokuuta 2011

Tänään perjantaina

                                               On tarjolla tuoretta kalaa.

Koko joukko ahvenia.
                                               Siis melkein kuin kesällä.
                                               Myös lämpötilan suhteen.
                                                      Mutta ei valon.
                                             Illalla tulee pimeä jo aikaisin.

torstai 25. elokuuta 2011

Tuleeko viikonloppuna intiaanikesä?

Sääennuste lupailee melkein hellettä viikonlopuksi. Tuleeko se intiaanikesä?

Kun olin lapsi, muistan että eräänä syksynä olimme leikkikentällä, ja äiti puhui intiaanikesästä. Lapsen mieleen oli semmoinen kiehtova sana. Intiaanikesä. Mitä se sitten tarkoittaa, muistaakseni sitä kysyin äidiltäni. Tuleeko silloin inkkareita? Vastauksena oli varmaankin selvitys siitä miten tulee syksyllä vielä kerran lämmintä kun on ollut jo kylmä.
Pikainen googlaus, ja selventävä vastaus löytyi YLE:n sivuilta; Kysy säästä ja sääilmiöistä. Vielä ei siis suinkaan ole intiaanikesä tulossa. Sillä vielähän ei ole ollut kovin syksyistä eikä kylmää. Ja syyskuu on vasta ensi viikolla.

Mitä syksystä ja tulevasta?  Nyt on hyvä olla tässä hetkessä.
Tuleeko viikonloppuna lämmintä, sen näkee sitten. Minusta loppukesässä parasta ovat päivät, milloin taivas on pilvetön ja kirkkaan sininen. Värit ovat aisteille kirkkaat. Ja päivällä on lämmin, varjoissa viipyilee viileys ja illalla on jo selkeästi kylmä. Sitä tietää, että pian kesä loppuu, että juuri tämä päivä voi olla se kesän viimeinen päivä. Silloin on (ehkä hieman) haikeutta ilmassa. Syksy on kuitenkin kiva. Ehkäpä mielestäni mukavin vuodenaika. Tämänkaltaisia päiviä en ole vielä tänä syksynä kokenut. Aurinkoa aivan pilvettömältä taivaalta. Ehkä niitä ei tulekaan?

Myrskyn kanssa kuitenkin olemme sinnikkäästi viettäneet aikaa kuistilla.

Välillä farkut jalassa.

Tai jopa shortseissa, sään salliessa.
Mutta ne yhdet inkkarit vaan jaksavat temmeltää. Ai mitkä inkkarit? Ne millä on yksi tuuhea sulka takapäässä. Ne, mitkä tekevät tuhojaan. Ja varastavat omenia. Kaksi vuotta sitten ne valloittivat kuistin katon kun remontti oli vielä enemmän vaiheessa. (Onhan se vieläkin kesken, mutta silloin vielä paaaljon enemmän kuin nyt.) Löysin jopa todistekuvastoa siitä!

Oravanpojat, niin!
Jopa kanaverkkoa oli viritetty katon ja seinän väliin, etteivät ne sinne pesisi. Ei auttanut kanaverkko. Olisi varmaankin pitänyt olla kissa. Kissa onkin pitänyt oravat kurissa. Mutta vielä olisi varaa parantaa vartiointia, jos olisi kissalla viitseliäisyyttä. Ei mikään pakko ole, tietenkään. Täytyyhän niitä kissanpäiviä ehtiä viettämään! Oravat ovat riesa muillekin. Metsämiehille, ja ne ovat eritoten pystykorvamiehen painajaisia. Tämän luin kirjasta Onnenpekka metsällä, minkä siis lainasin viime viikolla.

(Saako suoraa tekstiä lainata? Onko se laillista? Eräällä keskustelupalstalla hyökkäsi nettipoliisi kimppuun kun ihmiset olivat lainanneet laulujen sanoja ja heittäneet ne keskusteluun?)
Jos lyhyesti kerron: Pystykorva on kaiken riistan koira, ja aikoinaan kun oravannahka oli arvokas, käytettiin pystykorvaa runsaasti apuna etsinnöissä. Perimä ei ole karissut vuosien saatossa. Kun pystykorvamies hiipii haukulle, odottaen että siellä haukussa on ukkometso. Pettymys on suuri, jos piinallisen ja pitkällisen haukulle lähestymisen jälkeen löytääkin metson sijaan oksien seasta ruskean pitkähäntäisen möykyn, "joka iloisesti irvistelee hyvää päivää."

Inkkari. Hyvää päivää.


keskiviikko 24. elokuuta 2011

Ja aurinko jouti

Pilvien takaa valaisemaan iltapäivää. Vielä aamulla oli pilvistä, sumuista ja erittäin kosteaa. Kosteusprosentti oli Ilmatieteen laitoksen mukaan 99. Ja näin varmaan olikin. Aamulla silmälasieni linsseihin tiivistyi vesipisaroita, kun pyöräilin töihin. Päivällä aurinko jo aloitteli, iltapäivälläkin paistoi, mutta oli pieni sateen mahdollisuus ilmassa.
Myrsky odotteli sisätiloissa kun tulin kotiin. Sitä ei ollut näkynyt eilisillan jälkeen. Luulin, että se oli oikeasti ollut reissussa. No tavallaan kyllä, mutta ei ulkoilmassa. Kissa oli jostain välikaton kautta mennyt vinttiin ja sieltä yläkerran huoneeseen. Reissussa, joopa joo.. Yhteistuumin lähdimme ulos nauttimaan valokylvystä.

Ensin toinen kylki.
Sitten toinen.
Ja vielä kerran tämä kylki.
Rankkaa tuntuu tuo kissanelämä joskus olevan. Täytyy kertoa, että kyllä minäkin laiskottelin tänään. Se oli tuo "pieni sateen mahdollisuus" mistä jo mainitsinkin. Ja ripsautteli se hieman. Kuulostaako tekosyyltä? Totuus on, että tänään kävin hierojalla, ja hieronnan voi laskea urheilusuoritukseksi.

Myrsky olikin tänään taas seurankipeä. Vaaleanpunaiset puutarhakenkäni saivat osansa kissan seurasta.


tiistai 23. elokuuta 2011

Joudu jo sieluni

On siis kirjavalinta tälle tiistaille. Sain sen käsiini kyllä jo eilen -ja en ollut pysyä housuissani! Uusin Åke! Åke Edwardson, ja Liken Rikos kannattaa sarja. Edwardson on Ruotsin luetuimpia kirjailijoita. Kaiken tähän mennessä häneltä julkaistun olen lukenut. Kaikki kymmenen Winter-dekkaria. Ja minun on tunnustettava. Minun on ikävä Winteriä. Tämä nykyinen päähenkilö, Jonathan Wide ei pääse samaan, mihin Winter ylsi.

Jo Edwardsonin teosten nimet itsessään ovat houkuttelevia. Tässä muutamia houkutus:
Varjoja ja aurinkoa (2001), Se ei päättyä saa (2002), Maanpäällinen taivas (2003)

Mitä kaikkea näin kiehtovat teosten nimet voivatkaan pitää sisällään?

Tiistai-ilta, ja Winteriä ikävöiden. Mutta hyvässä seurassa, ja hyvässä paikassa:


Siis kissan kanssa sängyssä.

maanantai 22. elokuuta 2011

Neovison vison (Mustela vison) livahti paratiisiin

Ja sama suomeksi sanottuna: Minkki mökillä.


Ensimmäinen havainnon teki isä. Hän ihmetteli että mikä musta salama vilahti? Ja toinen musta, eli Vilma heti perässä. Minkkihän se oli, se kävi pian selväksi. Minkki oli kyllä rantautunut väärään saareen. Se on vieraslaji Suomen luonnossa, ja "vahingollinen ekosysteemien alkuperäisille populaatioille." Ja se on varsinainen "täystuho" (Lähteet: Wikipedia, Suomen Metsästäjäliitto)
Minkki tekee yhtä pahaa tuhoa kuin kettu kanatarhassa. Ja sen saaliselämet ovat varsin kookkaita minkin kokoon nähden. Heinäsorsa on sille helppo nakki, samaten 3-4 kilon painoinen lohikala.
Kuinka käy sitten kissalle? Tulimme siihen tulokseen, että se saattaa olla vaarallinen kotikissalle. Se sai häätöpäätöksen.

Tuli tänne häiritsemään kesäparatiisia.
Tosin, jo vuosia sitten, oli erään mökkinaapurin edesmennyt kissa, (Misu tai Elvis) saanut saaliiksi minkin. Taitava saalistaja. Onhan se Vilmankin. Mutta parempi myös Suomen luonnon kannalta poistaa minkki.

Olenhan minä notkea
Ja nopea kuin mikä.
Ihmisten apu ei liene haitaksi minkin poistossa. Ei mene Vilmaltakaan yöunet saaren rauhassa. Pyysin loukkua lainaksi, ja se odottikin perjantai-aamuna työpaikan oven takana.
Loukku laitetaan maastoon vaaka-asentoon. Ei siis näin.
Viikonloppuna isä sai katiskasta ravun, se vaihdettiin lahnaan. Syötiksi loukkuun. Piti virittää se niin, ettei Vilma uteliaisuuttaan työnnä sinne päätään. Sunnuntai-iltana minkki käväisi loukussa, mutta pakeni loukun kokijan kokemattomuuden vuoksi.
Maanantaina isä soitti ja kysyi että haluanko sen minkin. Mökkinaapuri oli käynyt tarkistamassa loukun, ja sinne oli elukka jäänyt. Ensin ajattelin että minkin nahka voisi olla kiva. Mutta ei yhdestä vielä turkkia ommella. Eikä edes liiviä. Ja nylkeminen on kuulemma vaikeaa, sillä jos sen hutiloiden tekee ja väärään paikkaan sohaisee, pitää laittaa kaasunaamari päähän. Minkillä on kuulemma hajurauhaset, mitkä erittävät käsittämättömän pahaa hajua. Joten, minkki ja sen lopetus jäi loukun kokijan huoleksi. Loukku viritettiin vielä uudelleen, jos saaristossa sattuu usempi minkki olemaan.
Mutta nyt voivat Vilma ja muut mökkiläiset hetkeksi huokaista helpotuksesta.
Tunkeilija ei enää häiritse paratiisin rauhaa.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Lepopäivän ratoksi: Lukemista ja luumuja

Tänään aurinko suvaitsi näyttäytyä muutaman tunnin ajan iltapäivällä. Minä olin asemissa pihalla. Luin patiolla kirjaa, ja paikalle ilmaantui kissakin.

Kissa otti levon kannalta. Takaliston lihaksiani alkoi puuduttamaan kovalla puulla istuskelu, joten hain aurinkovuoteen, tyynyn ja viltin. Hieman pehmustetta peffan alle siis. Kirjana oli Taavi Soininvaaran uutuus, Punainen jättiläinen. Ei siis aivan Remes, mutta ihan ookoo. Ja eväänä oli luumuja pihapuusta.


Puusta tippuu luumuja nopeampaan tahtiin kuin ehtii syödä. Pitänee viedä niitä tarjolle töihinkin.
Jos totta puhutaan, arvasin että seuraavankaltaista tulee tapahtumaan. Tai oikeammin odotin jo sitä. Ja tietysti toivoin. Kissa tuli seuraksi. Varovasti se hyppäsi vatsan päälle. Tein sille tilaa jalkopäähän.


Kissa oli mukavaa seuraa. Se ei turhaan aukaissut suutaan, pyytänyt mitään, tai kommentoinut mitään hölmöä, vaan sain aivan rauhassa lukea.

Välillä piti tosin vaihtaa asentoa.
Luulen, että se uneksi -taas kerran- niistä oravista. Yhden omenavarkaan liikkeet rekisteröimmekin. Mutta ne eivät aiheuttaneet toimenpiteitä.

(Melkein oravanmuotoinen kissa.)
Lepopäivän vietto keskeytyi hetkeksi. Pyykkikone pysähtyi. Otin pyykit koneesta ja laitoin ne kuivumaan. Sillä välin, aurinko meni pilveen, ja kissa valtasi parhaimman paikan itselleen.

Näin siinä sitten kävi.

lauantai 20. elokuuta 2011

Perjantaina kesä palasi

Ainakin hetkeksi. Oli ihanan kuivaa ja aurinkoista neljän sadepäivän jälkeen. Ilman lämpötila oli päivällä juuri sopiva ihmisille. Myrsky oli toista mieltä. Piti hakeutua varjoon.


Kottikärryjen alta löytyi sopiva huilaus- ja tarkkailupaikka. Mielessä kyllä käväisi että onkohan se saanut jonkun suuren saaliin ja sulattelee nyt sitä(?) Mutta oli miten oli, kissanpäiviä se ainakin vietti. Täällä sijaiskodissa.

perjantai 19. elokuuta 2011

Onnenpekka sängyssä.

On meinaan Myrsky. Onnenpekka metsällä on kuulemma Gustav Hägglund. Sen kirjan löysin eilen kirjastosta. Pieniä muistelmajuttua, asiasanoina metsästys, eräkertomukset: metsästys. Sopivia aamupuuron ja -kahvin kanssa luettavaksi ennen töihinlähtöä. Ensimmäisen tarinan ajokoirasta, nimeltään Klang, luin yöllä kun uni ei tullut silmään.
Ja sitten tuli kissa sänkyyn. Onnenpekka. Pääsi pehmeisiin lakanoihin. Ja tuli kainaloon.

Kuka tämmöistä kykenee vastustamaan?
Ja kuka vannoi että sänkyyn se ei kyllä pääse. Ainakaan petivaatteisiin!
Kuinkas näin pääsi käymään?
Minä en ollut onnenpekka. En kyennyt kollin kanssa nukkumaan. Kehräsikin niin kovaa.
Mutta on se Myrsky onnenpekka metsälläkin. Joskus ainakin.

torstai 18. elokuuta 2011

Melkein kissatappelu

Alkuillasta istuin kuistin rappusilla ja luin postilaatikkoon tulleita ilmaisjakelulehtisiä. Vaikuttaa vähän siltä että kuisti on lempipaikkani tänä kesänä, tällä pihalla. Tutkailin tarjouksia kaikessa rauhassa. Myrsky loikoili lähistöllä. Yhtäkkiä Myrsky havahtui ja lähti kohti naapurin aitaa. -Olisikohan orava? Ei ollut, sillä mahdoton volina alkoi kuulumaan. Jos kissa metsästää, niin ei se ääntä pidä. Ryntäsin paikalle, näkyi vain kolminkertaiseksi paisunut Myrsky. Karvat pörhöllään. Ja häntä paksuna. Äkkiä kameran hakuun, mutta myöhästyin. Kas kummaa. Naukulan Mammalla  ja varmasti monella muullakin on sama ongelma.
Pensaikosta ryntäsi musta kissa, ja Myrsky heti tappituntumassa.
Mahdoton vauhti, tassut irti maasta.
Pois pihasta. Ja tielle. Kuin päätön kana. Paitsi että ei ollut kana vaan reviiriään puolustava kissa.
Oli melkoisen sähäkkä vastapeluri. Se ehti liukenemaan paikalta. Myrsky on kohdannut sen aiemminkin. Noissa mustissa kissoissa tuntuu olevan jotain mystistä ja maagista. Se tiedetään Saaripalstallakin. Kyseinen kissa piti tätä pihaa omana reviirinään viime talvena. Se kyttäili täällä hiiriä ja vietti aikaansa välikaton alla. Missä on nyt Myrskyn mesta. Siitä en ole vielä kertonutkaan.

Den Mystiska Musta. Kuva maaliskuun on lopulta.

Ja minähän en sitten

...ala keräämään kaikenmaailman kissakrääsää...
Vannottelin tässä itselleni muutama viikko sitten. (Kaikenmaailman muita "romuja" minä jo keräilenkin.) En ala ostelemaan sitä sun tätä tilpehööriä mikä vain viittaakin kissojen suunnalle. Joskus voin kyllä pyörtää sanani. Näin kävi tänään. Kävin kirpparilla, ja joku halusi päästä tämmöisestä eroon.


Tottakai iskin silmäni siihen. Kuistilla on pieni komuutti, se on löytynyt tämän talon piharakennuksesta. Muistelin että se olisi ollut samanvärinen kuin kivikissa. Mutta eivät sitten aivan mätsänneet. Toinen tekosyy sen ostamiseen oli ajatus jos sillä saisi pidettyä komuutin oven kiinni, koska se ei sulkeudu kunnolla. Valitettavasti sekään ei oikein toiminut.

Konkurssiin ostos ei minua vie, se maksoi puolikkaan €uron. Voin vaikka heittää sen pihamaalle ja unohtaa sen sinne. Tai työntää sen kiviaitaan (mitä minulla ei ole) tai heittää jotain (vaikka oravaa) sillä päähän. No ei suinkaan. Minullahan ei ole juuri mitään oravia vastaan. Tai vähän on hampaankolossa, mutta käsiksi niihin en aio käydä. Meniköhän ihan hukkaan se ostos? Kun otin siitä kuvan, huomasin sen jutun vasta kun kuva oli tässä näytöllä. Hännän alla on reikä! Kuuluukohan se teokseen tarkoituksella vai ei? Kaikkeen minäkin sitten sorrun. Ja sitten esittelen niitä täällä. Pitäisiköhän hävetä?

Mutta paras tai pahin tulee seuraavaksi. Poikkesin vielä toisella kirppiksellä. Ja siellä roikkui jokaisen (pikku)kissa tytön unelmalaukku.

Piti laittaa surureunukset kuvaan. Miten hölmö sitä voikaan oikein olla?
Siis Hello! Haloo! Mikä ihmeen Kitty? Paljonko minulla on oikein ikää?
Tällä oli hintaa kokoinen euro. Ja oikeasti se tuli todella tarpeeseen hetken kuluttua. Poikkesin kirjastossa. Ensin vaikutti siltä, että mitään en löydä. Mutta toisin kävi. Minulla oli normaalisti käytössä oleva kankainen kirja- ja ostoskassi jo täynnä tavaraa. Olisin joutunut ostamaan kirjastosta muovikassin kirjoja varten, mutta onneksi olin ostanut uuden kassin:D

Kissa oli pihalla vastassa kun tulin kotiin.
Tavaran kuskaaminen pyörällä vaatii kekseliäisyyttä. Pyörän sarvissa oli molemmin puolin kassit, runkoon olin sitonut maton, ja selässä keikkui uusi kassi. Yhdestä kassista kaivoin kissalle punkkihäädön. Pieneläinklinkan hoitaja arveli että tänä vuonna tuskin enempää tarvitaankaan. Toivotaan niin. Tänään irrotin Myrskyltä kaksi punkkia ja laitoin sen jälkeen linimentin niskaan. Hus punkit, pysykää poissa!

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Osui ja upposi. Sekä visiitti naapuriin.

Myrsky jäi aamulla kotio kun lähdin töihin. Salakavalasti se lujahti sänkyyn, onneksi olin ehtinyt pedata sängyn. Aamupäivällä palasin tohtorin kanssa kotiin käymään, ennen tohtorin aamupäivätorkkuja. Jotenkin kissalla oli haisu siitä että nyt tapahtuu jotain "ei niin mukavaa." Se alkoi hieman kiertelemään ja kaartelemaan. Erinäisten operaatioiden jälkeen pilleri meni kurkusta alas. Tällä kertaa vasta tosin kolmannella yrittämällä. Tärkeintä on että se meni alas. Tarjosin kissalle välittömästi gourmet-ruokaa lohdutukseksi. Nyt viimeistään tabletti meni mahaan asti. Tohtori sai kyydin kotiin ja toivon mukaan pääsi torkuille oman Vilma-kissansa viereen.
Kiitos isi taas kerran avusta <3

Päivällä kävin kampaajalla. Minulla on mukava kampaaja. Vuosikaudet olen istunut samassa tuolissa saamassa kaikenmaailman käsittelyjä. Jos pyydän että "Tee minulle pitkät ja paksut hiukset" niin voin kertoa, että semmoinenkin kampaajaltani onnistuu!
Samalla on vaihdettu kuulumiset:
Mitäs Vilmalle kuuluu?
Kuinka Ville voi?
Ja viime aikoina: Miten on Myrskyn kanssa mennyt?
Eli puhetta on kissoista riittänyt.
Tänään mainitsin että naapurissa on kissanpentuja. Ja kampaajan kaverin kaveri kaipailee itselleen raidallista kissaa. Harmaaraidallista sellaista. Tästä keskustelusta sain hyvän tekosyyn poiketa naapuriin. Että olisiko siellä vielä raidallista kisumisua vapaana?

Mirrit jonossa.
Jonon ensimmäinen oli aika väsy.
Perheen pikkutytöllä oli juhlapäivä. Onneksi en paukannut keskelle lastenjuhlia. Juhlia kuulemma vietetään vasta viikonloppuna. Vein mukanani pienen pussin kissanruokaa. Siitä ei kyllä päivänsankarille ollut iloa. Jos olisin vain asian tiennyt niin jotain pientä olisin voinut viedä...
Yksi raidallinen kissa saattaisi olla kotia vailla. Kumpiko se noista on, mahdottomuus sanoa. Kissat olivat juuri ruokailleet. Emon maitoa ja kiinteää ruokaa. Masut olivat pullollaan. Vaikuttivat erittäin tyytyväisiltä.


Emokissa hääräsi kovasti ympärillä. Teki tuttavuutta, puski ja kiehnäsi. Olin hieman hämmentynyt. Ulkona kissalla on aivan erilaiset elkeet. Se ei ole tullut tekemään tuttavuutta. Se on vaikuttanut jopa aralta. Mutta nähtävästi se on sisätiloissa toinen juttu. Se tuttavuuden tekeminen. Kotiin kun pääsin, olivat farkunlahkeeni vaaleissa kissankarvoissa. (Ei aiheuttanut mustasukkaisuutta Myrskyssä.)

Ylpeä emo.
Tapasin Vanhan Herrankin. Konjakin. Kissan oikea ikä ei ole tiedossa, sillä Konjakki muutti perheen äidin luokse Löytöeläintalosta. Vuosia sitten. Mutta ikää on kiitettävä määrä.

Ihana punainen Konjakki.

Kotona oli taas sieniä. Mistä ihmeestä niitä oikein tulee? Ja mihin kaikki aika oikein katoaa? Suorastaan valuu käsistä. Lukemaankaan en ole ehtinyt. Tosin hirveätä uutuustarjontaa ei ole ollut. Viimeksi luin Ken Bruenin London Boulevardin. Se oli pastissi Billy Wilderin elokuvasta Sunset Boulevard. Ilmankos se oli niin nopeatempoinen ja helppo (lue: nopea) luettava.

Tiukkailmeinen kiinalaiskissa suolasirotin. Kirpparilta.

Myrskyä ei paljon aamuinen lääkkeenanto eikä sateinen päivä painanut. Se vietti laatuaikaa sängyssä.

(Tämänkaltaisia kuvia on jo kohta miljoona.)

Minäkin haluan sitä laatuaikaa. Vaikka Järein asein!
Siis kirja jota nyt luen, on Hugh Laurien Järein asein...